Kuvaus
Uusintapainos
Vanhat valokuvat ovat historiallisesti arvokkaita. Kuvien välityksellä pystymme kurkistamaan nykyisin yli sadankin vuoden takaiseen elämään niin henkilöiden kuin maisemienkin osalta. Mitä kauemmaksi ajassa taaksepäin mennään, sitä harvinaisempia maisemakuvat ovat. Henkilökuvia löytyy paremmin. Valokuvauksen alkaessa yleistyä paikalliset valokuvaajat alkoivat taltioida onneksemme myös asuttua ympäristöään. Tuolloin puutteellinen tiedonvälitys korvattiin ahkeralla kirjeiden ja korttien lähettämisellä. Monet maisemakuvat päätyivät postikortteihin. Niitä jaettiin myös kirjeiden välityksellä kotipaikalta poismuuttaneille sekä ostettiin matkamuistoksi. Tuon ajan ihmiset arvostivat kuvattua materiaalia ja säilyttivät niitä kuvakansioissaan.
Kirjaan valittu kuva-aineisto on jaettu kolmeen aihealueeseen: vanhoihin ilmakuviin, jokivarsinäkymiin ja jokivarren ulkopuolisiin laaja-alaisiin asutuskuviin. Tarkkoja aikamääreitä kuvin iän suhteen ei ole, mutta kaikki julkaistavat kuvat ovat vähintään 50 vuotta vanhoja. Tavoitteena on ollut esitellä tasapuolisesti koko Ylistaroa. Kuvia ei kuitenkaan löytynyt Ylistaron kaikilta alueilta, joten tavoite ei täysin toteutunut. Kuva-aineistosta suurin osa on Ylistaron kotiseutuarkistosta. Tämän lisäksi kuvamateriaalia saatiin Matti Lehtiön kokoelmista (kuvatekstissä merkintä ML), Eija Pohtolan ja Aseman historiatoimikunnan arkistoista sekä Kainaston nuorisoseuran valokuvapiirin kokoamasta aineistosta. Ylistaron kotiseutuarkiston aineisto on suurelta osin hyvin heikkolaatuista, mutta kuva-aiheiltaan merkittävää. Osa kirjaan valituista aineistoista onkin vaatinut erittäin työlään muokkauksen ja retusoinnin eikä sekään ole taannut täysin tavoitteeksi asetettuja laatukriteereitä. Materiaali on kuitenkin niin ainutlaatuista, että ne haluttiin julkaista, vaikka laatuvaatimuksista jouduttiinkin tinkimään. Julkaisun kustantajana toimii Kylänpään historiapiiri ja julkaisun tuotto ohjautuu täysimääräisenä Ylistaron Kotiseutumuseon toiminnan tukemiseen.
Kuvakirjatyöryhmän puolesta Heikki Latvatalo ja Matti Lehtiö




